Kilpikaarnaa

Puunhalaaja galleria Napassa

20160503_162822

Puunhalaajan päiväkirja  on esillä 11.5 saakka ”Kuvislaisten paluu” -näyttelyssä Galleria Napassa (Kairatie 3, lähellä taidemuseota) Rovaniemellä. Näyttely on koottu eläkkeelle jäävän kuvataideopettaja Juha Knuutin kunniaksi hänen entisten oppilaiden teoksista. Olin Juhan oppilaana Rantavitikan lukiossa -90-luvun alussa.

Alla näkymiä vitriiniin, jossa on puuretkien löytöjä tarkkoine lajimäärityksineen.

 

 

 

 

 

Mainokset

Hakovan metson jäljillä

Ensin taivaalla häilyi yksi tähti, sitten useampia.

Äkkiä tähtitaivas oli lähes täysin kirkas. Hiihdin ahkioineni aavan laitaa, vanhan metsän puiden siluetit kohosivat vasemmalla tähtiä kohti, oikealla avautui Ristiaavan eteläinen perukka. Olin lähtenyt maastoon samalta paikalta lukemattomia kertoja, mutta en kertaakaan aiemmin tähän suuntaan. Olin toisaalta hyvin tutussa ja yhtä aikaa uudessa, jännittävässä ja ennen kokemattomassa maastossa.

Silloin tällöin valaisin otsalampulla lähimaastoa sulien kosteikkojen varalta – olin hiihtää sellaiseen heti alkumatkasta. Muuten kyllä näki riittävästi ilman valoakin, mutta korkeuseroja ei hahmottanut.

Löysin tervaksia, niiden ääreen pystytin louteeni puolen yön jälkeen. Hetket tulen lämmössä rauhoittivat hiihtäessä ja tulipuiden teossa ponnistelleen kehon – mielihän oli levännyt heti siitä lähtien, kun nousin suksille ja ahkio nytkähti liikkeelle.

Pakkanen kiristyi aamuyötä kohti, se paukahteli puissa, hiipi hiljakseen myös makuupussiin seurakseni. Päivän valjetessa nousin, tein tulet… mutta en juonut aamukahvia. Pannu oli jäänyt kotiin. Huomasin puutteen jo illalla. Olen aika tukevasti kofeiinikoukussa ja niinpä pohdin kovasti erilaisia konsteja kuumentaa vettä ilman pannua: veden kuumennus tyhjennetyssä kahvipaketissa… nuotiossa kuumennetut kivet vesimukiin… Makustelin mielessäni, miltä mahtaisi maistua kahvin purut sellaisenaan imeskeltynä tai kylmään veteen keitetty pannukahvi? Velipoikaakin houkuttelin öisellä viestillä lähtemään aamukahville Ristiaavan laidalle, houkuttelussa onnistumatta. Aamukahvitta jääminen ei ole minulle mikään pikkujuttu – se on lähes maailmanloppu. Mikä oli ratkaisu? Arvoisa kahviriippuvainen lukijani, miten olisit toiminut tilanteessa?

IMG_9141_3Aamuaskareet on hoidettu mutta miten kävi aamukahvin kanssa?

Olen ideoinut uutta pientä projektia. Edellisen täyden kuun aikaan öisellä hiihtoretkellä – taisi olla Tapaninpäivän iltayönä – osuin tulipuita haeskellessa metson hakomispuulle. Jäljet lumella ovat aina kiinnostaneet minua ja erityisesti kanalintujen jättämät. Idea alkoi kehkeytyä tuolloin tuulisilla tulilla istuessani ja kotiin päin hiihtäessäni.  Seuraavana päivänä palasin paikalle hämärän jo hiipiessä maisemaan. Poimin metson jätöksiä ja hakomisessa katkenneita oksankärkiä rasiaan, mittasin puun, kuvasin, ja tallensin goordinaatit. Näin alkoi uusi talvikelin taideprojekti.


Aamuaskareiden jälkeen lähdin katselemaan maastoa metson hakomispuut mielessäni. Toiveikkaana haravoin katseellani sopivan näköisten mäntyjen alusia. Kun kartta nimeää paikan Lintumaaksi, on syytäkin olla toiveikas

Jälkiä hakomisesta en kuitenkaan löytänyt. Sen sijaan löytyi toinen toistaan uljaampia kilpikaarnaisia aihkeja, väljiä männiköitä ja paikoin tiheitä kuusikoita saarekkeina ja hiukan isompina maina aapojen sokkelossa. Siellä täällä kohosi jokin kallioinen kumpare tai törötti yksinäinen kivenlohkare. Näätä oli risteillyt sinne tänne, kettu tassutellut helminauhansa ja jänikset loikkineet loikkansa. Tuoreimpana jälkenä maisemaa halkoi ahkion ura, kuusen havut hiipuvan hiilloksen äärellä ja tulipaikalta lähtevä sekä siihen palaava erikoisen mutkainen latu.

Muutaman päivän jälkeen hangen kirja on taas hetken sileä ja puhtaan valkea. Mieleni palaa jälleen lukemaan tuota kirjaa, mitä on kirjoitettu sen uuteen lukuun?

IMG_9161_triptyykkiEn ollut metsässä yksin – tätäkin vanhusta kävin taputtelemassa kylkeen ja olipa sitä koputellut tikkakin muutaman kolon verran.


 

(jos näet tässä alla mainoksia, blogistilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä… paitsi se, että hän ei tutustunut riittävän tarkoin tämän blogisysteemin ilmaisversion ehtoihin…)

 

Museoituja metsäretkiä

IMG_9005_2

Alkukesästä syystalveen keräilin kilpikaarnaisia petäjiä. Nyt ne voi löytää Rovaniemeltä Arktikumista, galleria Valosta aina 14.2.2016 saakka.   Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan taiteellista toimintaa esittelevän näyttelyn nimi on Syvissä vesissä. Installaationi on siellä muiden reilun kahdenkymmenen eri tekijän teosten joukossa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna aina tiedekeskuksen ollessa avoinna.

Räpsin ensimmäiset kuvat teoksestani avajaisten aikaan vuoden pimeimpänä päivänä käsivaralta. Installaationi kohdalla valaisu ei ole erityisen voimakas.  Kunhan ehdin, otan kuvauksen uusiksi jalustan kanssa ja tarjoilen sitten blogissani tarkempia yksityiskohtia sellaisille kiinnostuneille, jotka eivät ole aikeissa liikkua Rovaniemellä.

Puunhalaajan päiväkirja -installaatio on kolmeosainen. Se koostuu seinällä olevasta vitriinistä puiden alta kerättyine näytteineen, lattialla olevasta mustasta puulaatikosta kelonkappaleineen sekä katosta roikkuvasta rivistä havuvanerikiekkoja, joiden toisella puolen on kalvolle tulostettu valokuva puusta ja toisella puolen saman puun kaarnasta tehty frottaasi. Vitriinin yläpuolella on lisäksi suoraan seinään piirrettynä puiden ympärysmitat.

IMG_8976_2

IMG_8984_2Puunhalaajan päiväkirjaan kertyi kahdeksan eri retkeä ja siten myös kahdeksan puuta. Ne löytyvät aikajärjestyksessä kaikista kolmesta elementistä, puulaatikon päivänkämmenen aukossa vaihtuvina digikuvina, vitriinissä näytteiden ja havaintokorttien muodossa sekä vanerikiekoista vasemmalta oikealle lukien – silloin kun ollaan teoksen muodostaman tilan sisällä.

IMG_8985_2Metsästä kerättyjen näytteiden lisäksi vitriinistä löytyy myös joitakin tarpeellisia retkillä käytettyjä varusteita ja muita muistoja.

IMG_8972_2

 

IMG_8999_2

Tämä tekniikka lienee useimmille lapsuudesta tuttu: paperin alle laitettiin kolikko ja paperia kynällä hiertämällä kolikon kuva piirtyi esiin kiehtovalla tavalla. Tekniikka toimii mille tahansa materiaalille, jos syvyyserot eivät ole liian suuria. Minä osasin ottaa tosin vasta viidennelle reissulle oikeanlaisen, eli riittävän pehmeän kynän mukaan. Nämä frottaget (ransk.) eli frottaasit on tehty suurin piirtein niiltä kohdin, johon kyseisen puun halaaja on rintakehänsä ja sydämensä painanut. Ja se puun halaushan löytyy samaisen kiekon toisen puolen kuvasta. Wikipedia tietää kertoa frottaasi -tekniikan kehittäjiksi surrealistit lähes sadan vuoden takaa. Samantapaista tekniikkaa on käytetty myös esimerkiksi kalliopiirrosten dokumentoinnissa.

IMG_8991_2

Edellisessä postauksessa pohdin puulaatikon käsittelyä. Kuten näkyy, mustahan siitä tuli ja olen ratkaisuun aivan tyytyväinen. Laatikossa olevan päivänkämmenen poimin reppuuni teoksessa mukana olevan puun lähettyviltä. Mikä on päivänkämmen ja miten sellainen syntyy puun kylkeen? Asiaa valaisee tutkija Antti Pouttu:

”Päivänkämmen tarkoittaa isoa kylestymätöntä puun rungossa olevaa vauriota, koroa. Kun puu kylestää haavan, se kasvattaa uutta puuta haavan päälle terveenä säilyneestä reunasta alkaen. Tässä tapauksessa se ei siis ole onnistunut. Päivänkämmenen synonyymi on korvensilmä. Virallisempaa nimeä en sille löytänyt. Professori Matti Nuorteva on kirjoittanut korvensilmästä parissakin kirjassaan: Metsähyönteisten maailmasta (Tremex Press Ltd., Helsinki 1999) ja Puun runkojen kertomaa (Maahenki, Helsinki 2005). Syynä korvensilmään Nuortevan mukaan on pihkakääriäisen (Petrova resinella) aiheuttama koro versossa, joka säilyy kylestymättömänä hyvin pitkään. Samanlainen vaurio voisi aiheutua myös lumen, myrskyn tai kaatuvan puun murtaessa kokonaisen oksan puusta, mutta repeymäjäljistä on mahdollista erottaa nämä tapaukset. Myös muutamat sienitaudit aiheuttavat runkoihin koroja, joilla on omat ominaispiirteensä.” www.metla.fi/asiakaslehti/2007/2007-4/2007-4-joutsimaki.pdf

Jutustani Sumuinen päivä Louevaarassa löytyy kuva, jossa elävän männyn  rungolla on meneillään tällainen haavan kylestäminen. Kuva löytyy tästä klikkaamalla.

Tähän loppuun lainaan itseäni, eli seuraavanlaista tekstiä laadin näyttelyluetteloon tekemisistäni ja tästä teoksesta:

Olen etsinyt viime vuosina tapoja limittää taiteellinen työskentely luontevaksi elementiksi arjen, perhe-elämän ja työn lomaan. Kutsun tällaista elämää läpileikkaavaa taiteellista prosessia tarinallisen kiertokulun teorian termein tarinalliseksi projektiksi, joka kurottaa kohti uutta situaatiota, eli elämäntilanteen muodostamaa kokonaisuutta rajoituksineen ja mahdollisuuksineen.

Retkiäni voi luonnehtia ympäristötaiteen perinteeseen sijoittuvaksi kävely- tai vaellustaiteeksi, jossa keskeistä on kuljettu, eletty matka ja sitä representoivat esitykset. Minua kiinnostavat kysymykset taiteen paikkasidonnaisuudesta, reittien ja paikkojen elämäkerrallisuudesta ja ympäristön muutoksesta sekä yksilön ja yhteisön osallisuudesta ja erityisesti toimijuudesta muutoksessa.

Puunhalaajan päiväkirja on retkeillen toteuttamani taideprojekti, jossa teoksen materiaali on karttunut yksin ja läheisten kanssa luontaisten maastoreissujen myötä. Mukana on ripaus luonnontieteellistä tarkkuutta ja repullinen kaihoisaa eräromantiikkaa.

Vanhat ja viisaat petäjät, kilpikaarnaiset aihkit ja lakkapäiset männyt ovat nähneet kymmenien ihmissukupolvien tulevan ja menevän. Vanhat puut ovat nähneet, kuinka ihminen koneineen on kehityksen nimissä vyörynyt yli luomakunnan viimeisten satojen vuosien aikana.

Sulje silmäsi, paina korvasi vasten kilpikaarnaa ja kuuntele, kun puu puhuu.

ohje

 

 

 (jos näet tässä alla mainoksia, blogistilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä… paitsi se, että hän ei tutustunut riittävän tarkoin tämän blogisysteemin ehtoihin…)