Kuukausi: huhtikuu 2017

Islannissa

Huhtikuun alussa lensin Islantiin rinkan ja neljän matkalaukun kanssa. Rinkassa minulla oli käärö puulusikoita ja laukuissa muiden taiteilijoiden teoksia Rovaniemellä jo esillä olleesta Interwoven -näyttelystä.

Näyttely on tällä hetkellä viimeisiä päiviä esillä Reykjavikissa Alvar Aallon suunnittelemassa Nordic Housessa. Talossa oli paljon tuttua – onhan meillä Rovaniemellä useita Aallon suunnittelemia rakennuksia.

Jo esillä olleen installaation rakentaminen uuteen tilaan on aina mielenkiintoinen tehtävä. Tilan ehdoilla ja yhteisnäyttelyn rajoitukset huomioiden ripustin lusikat varsin tiiviiseen ryhmään seinän lähelle lankojen varaan. Kun Rovaniemellä puunrungot veivät enimmän huomion, nyt lusikat seinälle heittyvine varjoineen olivat pääosassa.  Video projisoitiin viereiselle seinälle.

Pidin myös paikallisille taiteilijoille ja opettajille pienen työpajan , jota varten olin valmistellut kymmenkunta karkeaa lusikan aihiota suomalaisesta koivusta. Lusikoita oppii veistämään veistämällä lusikoita. Mutta vasta toisia opettaessa tulee huomanneeksi, miten paljon on itse kokemuksen kautta oppinut ja miten mahdotonta sitä kaikkea on parissa tunnissa opettaa aloittelevalle veistäjälle tai tarkemmin ottaen kymmenelle aloittelevalle veistäjälle yhtä aikaa. Mukavaa se kuitenkin oli!

Minulla oli aikeena käydä myös kaupungin ulkopuolella maastoa tutkimassa, mutta sinä aamuna kurkku oli kipeä ja olo kuumeinen. Onneksi keli oli harmaa ja sateinen! Illaksi toivuin sen verran, että olin mukana galleriassa Artist talk -tilaisuudessa esittelemässä omaa projektiani yleisölle muiden taiteilijoiden kanssa.

Tällä hetkellä minulla on toinenkin installaatio esillä. Lapin yliopiston galleria Kopiosta löytyy uusin teokseni Maa ei ole vain meitä varten 11.5 saakka. Instagram -tililtäni löytyy kuva installaatiosta.