Virikkolammella käsityöintoa virittämässä

img_5089_2

Tämä puulusikkaprojektin retki oli ollut suunnitteilla jo keväästä lähtien. Viimein marraskuisena kirkkaana pakkaspäivänä suuntasimme Virikkolammen laavulle. Olin liikkeellä innokkaan käsityöharrastajan kanssa, jolla oli matkassa itse tehty kuksa ja puukot. Aikataulusta sopiessamme Teemulla ei ollut muuta huolta kuin kenkäkurssille ehtiminen iltapäivällä. Lusikoitakin Teemu oli vuoleskellut aiemmin, mutta lusikan pesän valmistaminen polttamalla oli uusi kokemus.

img_5098_2

Teemun kevyen kuksan kurvit mukailevat mukavasti nuoren raidan juurimöykyn luonnollista muotoa. Sormet mahtuvat kuksan korvaan sopivan väljästi.

img_5101_2

Teemun tekemät pelkistetyn kauniit ja käytännölliset puukot. Kun kahvassa ei ole turhia mutkia, voi puukolla vuolla sujuvasti monenlaisin ottein ja tekniikoin. Oikeanpuoleisen pienen puukon erikoisuus on kahvaan takaperin käyvä ja otealaa laajentava tuppi. Vasemmanpuoleisen puukon tuppi toimii myös juuri kuten pitääkin: ennen perille menoa hieman ahdistaa ja sitten napsahtaa hela lestaan ja siellä on puukolla hyvä olla vaikka ylösalaisin ilman huolta putoamisesta.

img_5120_2

Teemulla oli mukana näille seuduille hieman ekstoottisiakin puulajeja, kuten päärynää. Jos ovat eri puulajit eri näköisiä ja erilaisia työstää, tuo polttotekniikka esiin myös niiden mielenkiintoiset tuoksut! Tässä taitaa olla koivupuinen aihio työn alla. Arvelen, että koverien muotojen polttaminen puisiin käyttöesineisiin on ikivanha tapa. Arvaus ei varmaan mene pahasti pieleen, kun en ala tuota ”ikivanhaa” sen tarkemmin määrittelemään.

Retkipäivän pakkanen oli varsin kipakka. Jäisen kosteat puut paloivat vaatimattomalla liekillä sihisten. Lämpimänä pysyäkseen oli joko työnnyttävä aivan savuttelevan nuotion viereen tai sitten käyteltävä ahkerasti kirvestä. Sen verran sain kommenttia myös suomalaisvalmisteisen kirveen komposiittivarren kylmyydestä puiseen verrattuna, että pian retken jälkeen innostuin varttamaan vanhan isältä saamani kirveenterän. Olin siihen aikanaan parikin vartta veistellyt ja molemmat vääntänyt poikki tervaskannoista tulipuita pieniessäni.

Tämän retken ja oikeastaan koko lusikkaprojektin myötä olen saanut aimo annoksen takaisin minulla joskus aiemmin  ollutta lähes intohimoista asennetta itse tehtyjä käyttöesineitä ja varusteita kohtaan. Tavaroita ja välineitä katoaa ja hajoaa mutta mikään ei ole harmittanut minua enempää kuin tekemäni puukon katoaminen vuosia sitten. Erityisesti itse tehtyihin mieleisiin työkaluihin tuntuu kätkeytyvän taikaa ja voimaa, jota ei kaupasta saa.

img_0280_2

Kadonnut. Ompelemastani tupesta ei taida olla olemassa kuvaa – se oli juuri sellainen napsahtava tuppi. Painava messinkihela nukutti kalat napakalla napautuksella. Kahva oli Danish oililla käsiteltyä raidanjuuripahkaa. Tätä terää en ole takonut, vaikka seppäkurssilla sitäkin hommaa tuli muinoin kokeiltua. Eihän siitä mihinkään pääse, että uusi puukko on tehtävä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

 

Mainokset

Jätä kommentti, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s