Lumileikkejä ylivilkkaan koiran kanssa auringon laskiessa


Oli minun vuoroni käyttää koiraa lenkillä. Koiran lisäksi mukaan lähtivät saha ja kamera. Pakastuva keli lupasi kantavaa iltahankea. Sen verran pehmeää lumi kuitenkin vielä seitsämän aikoihin oli, että lähdin liikkeelle metsäsuksilla.

Jonkinlainen suunnitelma kehkeytyi mielessä lähtöä tehdessä ja vaaran rinnettä noustessa. Tiesin, ettei hanki ollut nyt priimaa sahailuhommiin – lumipalikat tulisivat jäämään muodoiltaan hieman epämääräisiksi. Ajattelin pyydystää auringon laskun työskentelykuviin ja videoksi time lapse -menetelmällä. Edelleenkään minulla ei ollut kunnon jalustaa eikä myöskään time lapse -ajastinta, joka tosin oli tilauksessa ja ilmoitus liikkeeseen saapumisesta tuli seuraavana päivänä. Lankalaukaisimen sain sentään hankittua, eikä enää ollut vaaraa kameran liikahtelusta jokaisella laukaisukerralla. Nyt vaarana oli höyrypäinen koira, joka sitten todellakin loikkasi kameran yli kerran sillä seurauksella, että horisontti keikahti vinoon. Vinossa se tosin taisi olla jo sitä ennenkin. Pablo sai touhuta vapaana mutta kriittisiksi hetkiksi kytkin sen puuhun ja siitäkös meteliä riitti.

Elämme parasta keväthankien aikaa. Polte öiselle hangelle on hetkittäin lähes kestämätön. Nytkin hanki kovettui täydelliseksi auringon laskiessa. Kevätyön hämärissä hankihiihto on kaikkein jännittävintä!

20160413_205404


 

(jos näet tässä alla mainoksia, blogistilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä… paitsi se, että hän ei tutustunut riittävän tarkoin tämän blogialustan ilmaisversion ehtoihin…)

Mainokset

2 comments

    1. Kiitos! Tuo koira on todella kuin ”yhtä loikkaa” vapaana ollessaan. Varsinkin paikallaan olon jälkeen kun viimein jatketaan matkaa, meno on melkoista lentoa.

      Tykkää

Jätä kommentti, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s